tarinoita Arnhem-maalta

By tammisto

Twelve Canoes-sivusto on osa australialaisen Rolf de Heerin elokuvaprojektia, jonka edellisiä osia olivat Ten Canoes-elokuva (ohj. Rolf de Heer & Peter Djigirr; 2006), jossa kerrotaan Arnhem-maan aboriginalien rakkaustarina. Elokuva on sikäli käänteentekevä, että aboriginalit itse olivat mukana elokuvan teossa. Elokuvaa tehdessä koulutettiin myös paikallisia elokuvantekijöitä, jotka auttoivat elokuvan tekemisessä. Tämä projekti kulki nimellä Eleven Canoes. Viimeisimmässä osassa, eli Twelve Canoes -sivustolla, aboriginaalien tarinoita on esillä lyhytelokuvien muodossa.

Pikaisen tutustumisen perusteella sivusto on erittäin hyvin tehty. Elokuvat näkyvät hyvin, ja sivuston käyttöliittömä on varsin intuitiivinen. Ja sivut näyttävät todella hyvältä. Parasta kuitenkin ovat itse tarinat, jotka voi kuunnella joko englanniksi tai yolnguksi. Kannattaa tutustua, sillä tässä muodossa aboriginalien tarinoita, heidän itsensä kertomina, ei käsittääkseni ole juurikaan kerrottu. Eipä niin, että niihin muutenkaan kauhean usein törmäisi. Itse pidin kovasti “Kinship”-tarinasta, jossa arnhemmaalainen nainen selostaa paikallista sukulaisuussysteemiä. Kannattaa myös ihan huvikseen kuunnella pari pätkää yolnguksi. Niiden vakuuttavuus lisäntyy valtavasti, vaikkei kieltä ymmärtäisikään.

Jätä kommentti