there will be blood

Paul Thomas Andersonin There Will Be Blood (2008) on ehditty julistaa vuosikymmenen merkittävimpien yhdysvaltalaisten elokuvien joukkoon. Elokuva on saanut osakseen valtavaa ylistystä arvostelijoilta – toki Tapani Maskulaa lukuun ottamatta (** NYT-liite). Kuten niin moni muukin elokuva, jonka ennakko-odotuksia on nostettu näin paljon, There Will Be Blood jäi pettymykseksi.

Yhdysvaltalaisen öljyteollisuuden synnystä kertova elokuva ei ole huono. Päinvastoin, elokuvan alkupuoli, jossa kuvataan kuinka Daniel Day-Lewisin esittämä Daniel Plainview päätyy yksinäisestä, mutta määrätietoisesta, kullankaivajasta ison öljy-yrityksen johtajaksi ja keinottelijaksi, on hyvin vaikuttava. Aluksi hän tekee itse likaisen – ja vaarrallisen – työn, mutta lopulta hän keskittyy hankkimaan porausoikeuksia enemmän tai vähemmän tavallisia maanomistajia huijaamalla. Esittelypuheissaan hän kertoo, että öljynporaus tuo mukanaan vaurautta, koulutusta ja kehitystä. Öljy tuokin vaurautta, mutta etupäässä Plainview’lle itselleen.

Tarina lähtee käyntiin kun erään syrjäkylän nuoren ja karismaattisen saarnaajan Elin kaksoisveli – tai Eli itse (tämä jäi ainakin minulle hyvin hämäräksi) – antaa Plainview’lle vihjeen, että alueella olisi enemmänkin öljyä. Näin on, ja Plainview onnistuu saamaan suuren osan maista itselleen, lupaamalla tukea Elin kirkkoa rahallisesti. Elin ja Plainview’n ristiriitainen, mutta ilmeisesti myös symbioottinen, suhde on yksi elokuvan kantavista juonista. Kuten Avenius toteaa, kapitalismin ja uskonnon välinen suhde on nykyäänkin keskeinen Yhdysvalloissa. (Eikös herrännäiskristitty Bush II ole öljysuvun vesa?)

Uskonnon ja kapitalismin liiton ja yhteentörmäyksen lisäksi sukulaisuus on keskeisessä asemassa. Ensimmäinen viite tästä on Elin todellinen tai hänen itsensä esittämä kaksoisveli, joka kutsuu öljy-yhtiön paikalle. Tämän lisäksi Plainview’lla on vaikea suhde kasvattipoikaansa, johon hänellä ei ole verisiteitä, ja jonka kuuroutuminen saa hänet jättämään lapsensa muiden huostaan. Kuvioihin ilmestyy Plainview’n velipuoli, josta hän on löytävinään jotain, mutta tämä paljastuu puolestaan huijariksi, joten sekin suhde kariutuu. Selkeästi elokuva pyrkii sanomaan jotain amerikkalaisesta sukulaisuudesta: jo pelkästään nimi tuo mieleen David Schneiderin toteamuksen, että veri on keskeisin symboli amerikkalaisten tavassa hahmottaa sukulaisuus. Nimi viittaa toki myös öljyyn ja konfliktiin, mutta se lienee selvä. Mutta sanoma jää – ainakin minulle – hämärän peittoon. Ehkä en tiedä tarpeeksi amerikkalaisesta kulttuurista tai sitten jotain elokuvassa meni minulta pahemman kerran ohi.

Ehkä juuri tämä epäselvyys, ja lopun lässähtäminen, tekivät elokuvasta varsin keskinkertaisen kokemuksen. Alun öljyteollisuuden nousun kuvaus oli kuitenkin hieno. Itse vertasin sitä myös väistämättä (ja varmaan ketään yllättämättä) Papua Uuden Guinean luonnonvarateollisuuteen (metsä, öljy ja kaivos). Teemat ovat samat: PUG:ssa elokuvan kuvaaman luonnonvarateollisuus ja herätysliikkeet ovat hyvin ajankohtaisia. En tiedä minkälainen niiden keskinäinen suhde siellä on, mutta Plainview’n hahmon mainospuheesta tuli mieleen PUG:n metsäteollisuus, joka lupaa paikallisille jos minkälaista kehitystä, mm. juuri kouluja ja sairaaloita, vastineeksi hakkuuoikeuksista. Ja samalla tavoin sielläkin muutamat yritteliäät henkilöt voivat vakuuttaa teollisuudesta vähemmän perillä olevat sukulaisensa päästämään yritykset yhteisesti omistetuille maille. Ja kuten Bougainvillen tapaus osoittaa, verta tuli sielläkin.

Avainsanat: öljy, elokuvat, PUG, USA