kaupunkiviljely & linkit

Rupesin työpäivän iloksi ottamaan selvää ruoan viljelystä kaupunkioloissa ja nyt on olo, että varmaan täytyy kokeilla jotain ämpäri- tai laatikkoperunaviritelmää. Asuntoni on toki erinomaisen ongelmallinen kaiken tuollaisen kannalta parvekkeen puutteen vuoksi, mutta ehkä joku paikka löytyy. Projekti on siis tyystin ideointi- ja opetteluvaiheessa, joten saa mieluusti neuvoa!

Sekalaisia linkkejä itselle muistiin.

http://globaalipiknik.wordpress.com/

http://lifehacker.com/5202849/grow-100-lbs-of-potatoes-in-4-square-feet

http://permaculturetokyo.blogspot.com/2009/03/creating-permaculture-balcony-garden.html

http://blogit.ts.fi/ampariperunat/

http://lifehacker.com/5190496/turn-storage-containers-into-self-watering-tomato-planters

http://lifehacker.com/5194321/inexpensive-vegetable-trellis-grows-vegetables-in-small-spaces

http://aggie-horticulture.tamu.edu/extension/container/container.html

http://www.irisheyesgardenseeds.com/growers1.php

http://ft2garden.powweb.com/sinfonian/?page_id=12

http://hidasta.blogspot.com/2008/02/niittyj-tienpientareille.html

Avatar

Olinpa pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa paljonpuhutun Avatarin (2009, James Cameron). Aluksi ei edes pitänyt, koska olen pudonnut niin totaalisesti populaarikulttuurin kärryiltä, etten ollut kuullut koko elokuvasta ennen kuin muutaman antropologin pitämässä SavageMinds -blogissa alkoi valtaisa keskustelu aiheesta. Emme (olin siis tuolla villisavelen kera) tosin nähneet elokuvaa 3D:nä, mikä saattoi olla ihan hyvä, sillä jo mainosten kohdalla aloin epäillä sitä, että liian vanha käymään elokuvissa, koska ärsykkeiden määrä alkoi ahdistaa roimasti.

Itse elokuva oli parempi kuin olin odottanut, mutta huonompi kuin mitä se olisi parhaimmillaan voinut olla. Sinänsä lähtöasetelma ja maailma olivat kiinnostavia: kaivosyhtiö louhii kaukaisella planeetalla malmia, paikalliset (na’vit) eivät tykkää hyvää, minkä vuoksi kaivosyhtiö on hankkinut paikalle palkkasotilaita työntekijöidensä suojaksi ja tutkijoita selvittämään miten sinisten humanoidien kanssa tultaisiin toimeen. Pian selviää, etteivät sotilaat ja tutkijat tule juttuun, sillä sotilaat pitävät yrityksiä lähestyä paikallisia nynnyilynä ja ajanhukkana, joka parhaimmillaan tarjoaa tiedustelutietoa, kun taas tutkijat, jotka symppaavat paikallisia, kuvittelevat voivansa ratkaista ongelman muutenkin kuin väkivaltaisesti. Asetelma on siis oikeasti hyvä ja ennenkaikkea ajankohtainen. En voinut olla ajattelematta esimerkiksi Papua-Uutta-Guineaa, jonka luonnonvaroja pyritään ahkerasti hyödyntämään, ja jossa aikanaan kaivoksen tulehduttama tilanne yltyi sisällissodaksi asti Bougainvillen saarella. Toisaalta tutkija-sotilas -asetelma toi mieleen myös kysymykset yhteiskuntatieteilijöiden käytöstä Yhdysvaltain sodissa, ja siitä mitä tutkija tuollaisessa tilanteessa ylipäänsä voi saada aikaan (esim. “pehmentää” konfliktia vai tarjota sotialille tarkempaa tiedustelutietoa).

Vastaavasti pidin kovasti planeetan ja sen alkuperäisasukkaiden maailmasta. Planeetan organismit muodostivat jonkinlaisen hermoverkoston (kerrottiin, että puiden juuristossa kulkee sähköimpulsseja vähän kuten synapsien välillä), johon asukkaat ja eläimet olivat konkreettisesti yhteydessä. Ajatus on hauska. Ekologiahan kertoo meille, että olemme osa ympäristöämme ja siten konkreettisessa vuorovaikutuksessa sen kanssa. Näemme, kuulemme, haistamme ja niin edespäin. Na’vit puolestaan kytkeytyvät verkostoon ulkoisen hermopäätteensä (tjsp!) avulla. Elokuvassa koko na’vien uskontoa hallitseekin tuo yhteys ympäristöön ja ajatus verkostosta. Erityisen hauskaa oli se, että tansseissaan ja rituaaleissaan nuo muodostivat verkoston kaltaisia koreografioita. Vielä enemmän pidin siitä, ettei katsojaa aliarvioitu vääntämällä tuota rautalangasta, vaan asioiden annettiin puhua puolestaan. On vaikea kuvitella, että tuo puoli ei viehättäisi ketä tahansa poliittista ekologiaa lukenutta. Ja varmasti joku paremmin Deleuzea ja Guattaria lukenut voisi erinomaisesti ylitulkita elokuvaa (minulle tuli noiden kahden rihmasto-sfäärit heti mieleen).

Mutta: hyvästä asetelmasta ja maailmasta huolimatta Avatar jäi vähän pettymykseksi, koska itse juoni on samanlainen. Ilman erityistä vertailukohtaa. Elokuvassa ei tapahdu mitään, ei kertakaikkisesti mitään, mitä ei olisi nähty muissa vastaavissa elokuvissa. Siinä yhdistyvät Tanssii susien kanssa, Pocahontas, Sumuisten vuorten gorillat ja Aliens. Eivät huonolla, mutta valitettavan ennakoitavalla tavalla. Kun elokuvaa on nähnyt alle vartin, tietää tarkalleen mitä siinä tulee käymään. Hyviä aineksia olisi voinut myös käyttää enemmän. Esimerkiksi na’vit jäävät lopulta melko pinnalisiksi jaloiksi villeiksi, jotka hyppivät enimmäkseen puissa. Kuten SavageMindsissa joku totesi, tutkijoiden hankalaa asemaa olisi voinut kehittää eteenpäin. Tilannehan on oikeasti todella ikävä: yrittääkkö vaimentaa iskua vai asettua toivottomaan tilanteeseen systeemiä vastaan? Kumpi on pahempi?

Vastaavasti pääjuonesta, jossa sotilas pyörittyään alkuperäisasukkaiden kanssa tajuaa virheensä, voisi varmasti valittaa paljonkin. Miksi tarvitaan aina käännynnäinen valkoinen oikeuttamaan alkuperäiskansain kapina sortoa vastaan? Toisaalta, kuten saderakki asian esitti, on tuo melko hyvä dramaturginen keino selittää tuntematon katsojalle samaistumiskelpoisen ulkopuolisen välityksellä, jolle paikalliset tapansa opettavat. Erityisen omaperäistähän tuo ei tietenkään ole. SavageMindsissa joku myös kommentoi, että tuossa kvuataan myös tutkijan radikalisoitumista kenttätöissä. Ilmeisesti moni Manchesterin koulukunnan antropologi, jotka olivat aluksi siirtomaavallan leivissä Afrikassa, radikalisoitui ja jatkoi poliittista toimintaa Briteissä.

Avatar jäi varmasti myös laimeaksi kokemukseksi, koska itse on nähnyt melko paljon elokuvia. Lajissaan tuo on kuitenkin hyvä. Sitäpaitsi, se tuo kuitenkin esiin tärkeitä teemoja, vaikkakin naiivilla ja simppelillä tavalla. Ja, kuten taas tuolla antropologiblogissa joku totesi, jos yksikin action-leffoja kuluttava katsoja herää siihen, ettei ehkä olekaan ok mennä ja vetää satunnaista jengiä turpaan vain siksi, että he sattuavat asumaan luonnonvarojen päällä, niin elokuva on jo onnistunut. Valitettavastihan elokuvassa kuvattuja asioita tapahtuu jatkuvasti ympäri maailmaa.

kaislat

Flickrissä oli kysely, jossa käyttäjiltä kysyttiin parasta heidän viime vuonna ottamaansa valokuvaa. Omani on tässä:

Mikään muu koko vuonna ottamani kuva ei – valitettavasti – pääse lähellekään tuota.

antropologia ja sota, taas

Olen viime viettänyt työpäivien luppohetkiä lukemalla Counterpunch-verkkolehdestä antropoogi David Pricen kirjoituksia Yhdysvaltojen armeijan sekä yhteiskuntatieteiden, erityisesti antropologian, yhteistyöstä (kts. esim. tämä¹, tämä² ja tämä³. Erityisesti Pricen mielenkiinnon kohteena on vuonna 2005 aloitettu ns. Human Terrain System (HTS) -ohjelma, jonka tarkoituksena on sisällyttää yhteiskuntatieteilijöitä erillisinä viiden hengen Human Terrain (HT) -ryhminä armeijan yksiköihin tuottamaan “kulttuurista” tietoa Afganistanissa ja Irakissa. (Käsittääkseni HT-ryhmät on alistettu prikaatin (n. 5000 hlö) esikunnalle, joskin minulla ei ole aavistustakaan montako ryhmää prikaatiin olisi tarkoitus kuulua.) Ajatuksena on, että kulttuurin asiantuntijat vähentävät “kitkatilanteita” (lue väkivaltaa) armeijan ja paikallisväestön välillä, ja tuottavat tietoa, jolla paikallisväestö saadaan tukemaan miehittäjiä. Yllättäen, hanke on ollut erittäin epäsuosittu amerikkalaisten antropologien keskuudessa, ja American Anthropological Association (AAA) tuomitsi sen epäeettiseksi. Syynä tähän ei ollut kategorinen kielto antropologeille toimia asiantuntijoina armeijalle tai edes Irakin ja Afganistanin sotien uuskolonialistinen luonne Pricea mukaillen, vaan se, että toimiessaan armeijan yksiköissä, ja usein itse aseistettuina, antropologit eivät voi taata tutkimuskohteilleen perustavanlaatuisia oikeuksia, esim. tämän suostumusta tai sitä, ettei tietoa käytetä kohdeta vastaan jne. Price ja monet muut ovatkin todenneet, että tilanne olisi sama kuin, että kriisialueella tai armeijassa toimiva lääkäri ei voisi noudattaa lääkärivalaansa.

Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että HTS “pehmeän vallan” ja kansannousun tukahduttamisen (eng. coutnerinsurgency) välineenä on kuitenkin jatkumassa presidentti Barack Obaman kaudella. Ilmeisesti HTS:n myyntinaiset (erityisesti antropologi Montgomery McFate) ja -miehet ovat saaneet Obaman vakuuttuneeksi hankkeen tarpeellisuudesta ja tehokkuudesta. Tämä siitä huolimatta, että hanketta on vastustettu niin yhteiskuntatieteilijöiden kuin USA:n sotavoimienkin parissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain merijalkaväen majuri Ben Connable toteaa artikkelissaan, että HTS on kallis, tehoton ja sotavoimien näkökulmasta jopa haitallinen. Connablen mukaan puolustushallinnossa toimii jo nyt yhteiskuntatieteilijöitä, joskin eettisesti huomattavasti vähemmän kyseenalaisissa tehtävissä (ts. ei armeijan yksiköissä “kentällä”), eikä se, että antropologit siviilit kulkevat pyssy kädessä sotilasyksiköiden vanavedessä tuo mitään erityistä lisäarvoa. Päinvastoin, luodaan turhia päällekäisyyksiä: Collbenin mukaan asiantuntijain kannattaisi keskittyä sotilaiden kouluttamiseen, sen sijaan, että asiantuntijoista tehdään eräänlaisia epäsotilaita. Haitallinen hänen mukaansa hanke on siksi, että se sotii räikeästi yhteiskuntatietelijöiden eettisiä velvollisuuksia vastaan, ja siten vieraannuttaa yhä useamman yhteiskuntatieteilijän minkäänlaisesta yhteistyöstä. Tämä nyt siis vain esimerkkinä sotavoimista tulleena vastustuksena.

Kaiken kaikkiaan HTS-ohjelmalla on epämiellyttäviä kaikuja aikoihin, jolloin antropologeja käytettiin siirtomahallintojen vallan pönkittämiseen tai Vietnamin sodassa suoranaisesti “vihollisen” esiin seulomiseen ja tunnistamiseen, jotta armeijan olisi sitten helpompi “eliminoida” nämä. Valittavasti HTS ei ole ainoa ohjelma laatuaan. Vuonna 2004 aloitettiin Pat Roberts Intelligence Scholars -ohjelma (kts. myös “firman” tiedote aiheesta), joka rahoittaa perustutkinto- ja jatko-opiskelijoita – salaa – sillä ehdolla, että nämä sitoutuvat eri pituisiin pesteihin tiedustelulaitoksilla sekä osallistuvat kesäisin tiedustelukoulutukseen. Kaiken kaikkiaan ilmassa on hyvin epämiellyttävällä tavalla kaikuja kylmästä sodasta, ja pahimmillaan amerikkalaisen yliopistomaailmaan militarisoimisesta. Eipä paljoa naurata, vaikka varsin mielenkiintoisia juttuja ovatkin. Erilaisten ja huomattavan suurten eettisten ongelmien lisäksi amerikkalaisille antropologeille ja antropologian opiskelijoille tässä on myös vakavia käytännön ongelmia: minkälaisiin uusiin vaaroihin ihan “kunnolliset” yhdysvaltalaiset antropologit joutuvat, kun paikallisväestöllä on legitiimi syy epäillä, että he ovat CIA:n agentteja?

edit:
HTS-hankkeen aloittamisen jälkeen kolme tutkijaa on kuollut tehtävissään, ja yhtä HT-ryhmän jäsentä, entistä erikoisjoukkojen jäsentä, epäiltiin afgaanimiehen murhasta. (Ko. mies oli juuri sytyttänyt HTS-tutkijan tuleen, ja ryhmässä toiminut ent. sotilas ampui pidätettyä hyökkääjää päähän. Tutkija kuoli myöhemmin saaminsa vammoihin. Lisää: Wired)

PS. Nyt kun oli puhetta Counterpunchista, kannattaa sieltä lukea myös Uri Avneryn hyvä artikkeli “Under a Black Flag: Israeli War Crimes“. Tolkullista tavaraa, jota soisi näkevän useamminkin.

—
¹“Human Terrain Systems, Anthropologists and the War in Afghanistan”
²“Obama’s Classroom Spies”
³“Counterinsurgency’s Free Ride”

valtausta ja valokuvaa

Ei jaksa päivittää, kun ei jaksa tehdä oikein muutakaan. Tutkimussuunnitelmat takkuavat, ja sen myötä takkuaa kaikki muukin.

Taannoin oli asunnottomien yön yhteydessä ollut talonvaltaus. Poliisi katsoi vierestä kun valtaajat paukuttivat ovea kiusallisen kauan, ja tulivat sitten muodon vuoksi vähän katselemaan kun valtaajat vihdoin pääsivät sisään. Myöhemmin kai sitten pyysivät valtaajia poistumaan, ja näin tapahtui. Siltä varalta, että vaikutan kovin nuivalta, niin mainittakoon, että tempaus oli minusta ihan hyvä ja perusteltu. Helsingin asuntotilanne on huono, ja Suomen kaltaisessa maassa on pakko voida asua telttaa järeämmässä asunnossa. Toki talonvaltauksen nopea lopetus oli sekin ihan järkevää. Vallattu toimistorakennus ei olisi pitemmän päälle soveltunut varmaankaan edes tilapäisasumiseen (toisin kuin esimerkiksi Lapinlahden Venetsia), mutta symbolisena eleenä tuo nyt kuitenkin oli hyvä. (lisää kuvia)

 

 

kuvia vailla nimiä

New York Times erittäin hyvässä valokuviin ja valokuvajournalismiin keskittyvässä Lens-blogissa oli mielenkiintoinen juttu Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista otetuista kuvista, joita ei ole nimetty tai joihin ei ole pantu kuvatekstejä. Nimettömät kuvat antavat katsojalle mahdollisuuden katsoa kuvia ennakkokäsityksistään vapaampana toteaa Lontoossa näyttelyn järjestänyt israelilainen valokuvaaja Yoav Galai. Tuo ei ehkä vaikuta aluksi mitenkään omaperäiseltä tai erityisen kekseliäältä, mutta ajatus on silti hyvä ja toimiva.

Ei noissa kuvissa näy kuin surevia, haavoittuneita, kuolevia ja kuolleita ihmisiä. Paino viimeisellä sanalla. Ehkä tuo on myös jonkin sortin latteus, siis kertoa, että lopulta konflikteissa kärsivät eniten tavalliset ihmiset, mutta toisaalta se lienee “latteus”, jota kuitenkin on toistettava. Jakeluun se ei nimittäin näytä menneen.

Lens-blogia kannattaa seurata noin muutenkin. Heidän “Päivän kuvat” -osionsa on mielenkiintoinen, joskin keskittyy aika paljon Irakin ja Afganistanin sotiin, ja vielä parempia ovat erilaisten valokuvajournalistien esittelyt. Taannoin esimerkiksi kenialaisesta valokuvaajasta Priya Ramrakhasta kertonut juttu. Itse noita tarinoita tästä informaatiotulvasta tuskin koskaan löytäisi.

valokuvaa

Muutama valokuva viime viikoilta:

Muuten aika hiljaista.

vallattu Venetsia

Kävin toissapäivänä katsomassa Opiskelijatoiminnan valtaamaa Venetsia-taloa Lapinlahdessa. Komea talo, ja vielä komeampi paikka. Päällisin puolin näytti olevan melko hyvässä kunnossakin joitain tarkistusavauksia lukuun ottamatta. Mitä itse valtaukseen tulee, niin se on minusta ihan hyvä ajatus. Kohtuuhintaisten, saati sitten halpojen, asuntojen löytäminen pääkaupunkiseudulla on yhä hankalampaa, ja eniten tuo koettelee juuri muualta tänne muuttavia opiskelijoita.

Opiskelijatoiminnan kirjoittama lehdistötiedote perustelee myös hyvin miksi taloa voisi käyttää siihen asti, että remontti alkaa.

Mutta: pitääkin taas käydä etsimässä erilaisia hylättyjä paikkoja. En ole niin vähään aikaan tehnyt, ja tuolla Venetsiassa pyörittyäni muistin kuinka hauskaa se on.

edit:
Varovainen tyyli ehkä kätkee merkinnän perusajatuksen: Antakaa tuo tyhjä talo opiskelijain asumiskäyttöön siihen asti, että remontti alkaa!!

punakaulahanhi ja kettu

Näin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni punakaulahanhen (Branta ruficollis) Viikissä. Olin kuullut, että se oli nähty aiempana viikkona koetilan pelloilla, joten sitä kautta ajaessani pysähdyin tarkistamaan siellä majailevat valkoposkihanhien parvet. Ja siellähän tuo punakaula sitten oli. (Ei tuo silti ihan pahin mahdollinen bongaus* ollut, kun en ihan tarkkaan tiennyt onko tuo punakaula siellä ja missä parvessa.) Oli vielä ihan parven reunalla, joten oli helppo nähdä heti kättelyssä. Vaikka punakaulahanhi ei erityisemmin valkoposkihanhea muistuta, niin sen löytäminen parhaimmillaan useiden satojen valkoposkihanhien joukosta ei ole kuitenkaan ihan itsestäänselvää.

Niin kävi minulle viime vuonna. Olin katselemassa lintuja Viikissä ja kuulin muilta lintuharrastajilta, että valkoposkien mukana liikkunut punakaulahanhi oli koetilan pelloilla. Kertoivat jopa tarkan parven. Niinpä pyöräilin sinne ja kävin parvea läpeä. Varmaan tunnin. Mutta ei löytynyt. Punakaula on juuri sen verran pienempi, että korkeassa ruohikossa se ei välttämttä näy. Tai sopivassa valaistuksessa tummanpunainen rinta näyttää mustalta, jolloin punakaulan ohittaa helposti valkoposkena. Oli vähän nöyryyttävää moinen. Nyt sentään löytyi ihan omin avuin tuo. Oli vielä pari päivää myöhemminkin Viikissä taas kerran ihan parven reunalla, ja tuli aina vain lähemmäksi, joten sain siitä jopa pari kuvaa pokkarikamerallani. (Harvinaiset linnut ovat kyllä kamerakauppiaan parhaat ystävät, sillä punakaulahanhi vakuutti minut siitä, että on hankittava hyvä teleobjektiivi. Ajatus siitä, että vain katsoisi lintuja on tietenkin mahdoton.)

Mikään ei myöskään käynnistä syystunnelmaa samalla tavalla kuin levottomat hanhiparvet. Lähtöä tekevissä hanhissa on jotain kovin haikeaa. Kaikki syksyyn liittyvä uuden jännitys, loppuva kesä ynnä muu yhdistyy minulla noihin lähteviin hanhiin.

Pari viikkoa sitten näin myös todella hassun ketun. Olin yöllä polkupyöräilemässä kotiin Viikin läpi, ja jossain Mölylän (Vanhankaupunginlahden itäranta) tienoilla näin kuinka kettu juoksi tien yli. Pysähdyin katsomaan, ja kettu päätti tehdä samoin. Paitsi että tuli vielä sieltä puskasta nuuhkimaan minua. Siinä sitten tuijottelimme toisiamme hyvän aikaa, kunnes päätin lähteä kotiin. Aloin polkemaan, ja kettu jolkotteli iloisesti perässäni. Ajatteuani parisataa metriä tajusin, että sehän seuraa minua ja pysähdyin uudelleen. Kettu sai minut kiinni ja tuli taas viereen seisoskelemaan. Mietin, että meinaako tuo seurata minua kotiin asti, mutta valitettavasti sitten toinen pyöräilijä kolisteli mäkeä alas ja pelästytti ketun matkoihinsa. Oli aika outoa. Joskin ilmeisesti Helsingissä on yhä enemmän varsin kesyjä kettuja. Siskoni oli kavereineen piknikillä ollessaan tavannut Lauttasaaressa ketun, joka oli ihan pokkana tullut kerjäämään ruokaa.

Ehkä ketut ovat huomanneet, etteivät ihmiset kaupungeissa ole oikeastaan mikään uhka heille. Ja ehkä kasvava kanikanta on syynä siihen, että noita kettujakin näkyy nykyään melko usein…

terveydenhuolto, uhka demokratialle?

Eipä mene hyvin Yhdysvalloissakaan. En ole tarkemmin seurannut siellä käynnissä olevaa väittelyä terveydenhuoltouudistuksesta, jota Barack Obama ajaa. Tiivistettynä ongelman ydin on se, että Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä onnistuu olemaan samaan aikaan yksi maailman kalleimmista ja huonoimmista. Noin kuudesosa kansalaisista on kaiken terveydenhuollon ulkopuolella, ja yhä suuremmalla määrällä ihmisiä on vaikeuksia maksaa terveydenhuollostaan.

Muutosta vaikeuttaa se, että myös järjestelmän uudistaminen olisi kallista. Esimerkiksi kaikki kansalaiset kattavan järjestelmän luominen vaatisi verojen nostamista. Jo ajatuskin tästä on ilmeisesti raivostuttanut oikeistopiirit, jotka pitävät yleistä terveydenhuoltoa, joko kannattamattomana, “valtion kilpailukykyä madaltavana”(! kuten Wal-Mart-ketju BBC:n jutussa kertoo) tai suorastaan uhkana vapaudelle ja demokratialle. Täkäläisestä moinen puhe tuntuu täysin käsittämättömältä. Kuinka terveydenhuollon tehostaminen ja kustannusten vähentäminen voisivat olla uhkia demokratialle? Taustalla lienee toki yhdysvaltalaisten erilainen käsitys valtiosta, joka mielletään jossain määrin yhteiskunnasta erilliseksi tai jopa sen vastaiseksi instituutioksi. (Tämä nyt on toki aika yleistävää, mutta väittäisin, että esimerkiksi valtaosa suomalaisista kokee valtion ja yhteiskunnan olevan pitkälti sama asia.)

Olipa valtiosta ja valtiokäsityksistä mitä mieltä tahansa, niin terveydenhuoltouudistuksen vastustus on saanut melkoisen huolestuttavia piirteitä: Obama on saanut ennätysmäärän tappouhkauksia, ja kuten (Notes on) Politics, Theory & Photography-blogissa todetaan, on osa (ääri?)oikeistolaisista mielenosoittajista ruvennut ottamaan aseita mukaan mielenosoituksiin (katso myös: tämä ja tämä). Ilmeisesti mielenosoittajat eivät ole toki rikkoneet mitään lakeja näin tehdessään, heillä kun on “Jumalan antama oikeus” niitä kantaa, mutta viestin luulisi olevan aika selvä. Kovin syvällistä keskustelua ei taideta hakea, jos otetaan pyssyt mukaan…

Eipä voi muuta sanoa kuin, että ihmisillä on varsin eri käsitykset vapaudesta… Ja ettei paljoa käy kateeksi niitä täyspäisiä yhdysvaltalaisia, jotka joutuvat väittelemään näiden pyssysankareiden kanssa niinkin vaarallisista asioista kuin surkean terveydenhuoltojärjstelmän uudistamisesta.